Search

 

TIEDOTE
           30.8.2010
 

PETRA THORÉN KREAB GAVIN ANDERSONIIN
 
Kauppat. maisteri Petra Thorén on 1.9.2010 lukien nimitetty viestintätoimisto Kreab Gavin Anderson Oy:n varatoimitusjohtajaksi ja kutsuttu Kreab Gavin Anderson -konsernin partneriksi. Hän on aikaisemmin työskennellyt Perheyritysten liiton toimitusjohtajana, YIT:n sijoittajasuhdejohtajana ja johtoryhmän jäsenenä sekä Mandatumin ja Alfred Bergin Corporate Financen analyytikkona. Sijoittajat ja analyytikot ovat useana vuonna valinneet Thorénin Suomen parhaaksi sijoittajasuhteiden hoitajaksi.
 
”Petra on täsmälleen oikea vahvistus sekä Suomen-yhtiöllemme että nopeasti laajentuneelle kansainväliselle verkostollemme. Lujitamme asemaamme Suomen parhaaksi arvioituna talousviestinnän toimistona, jolla on hyvä osaaminen ja vakuuttavat näytöt myös muusta yritysviestinnästä ja yhteiskuntasuhteista”, sanoo Kreab Gavin Anderson Oy:n toimitusjohtaja Matti Saarinen. ”Saamme monipuolista kokemusta ja paljon tärkeitä yhteyksiä nyt jo 26 maahan laajentuneesta konsernistamme, jolla on 31 omaa toimistoa. Petran avaintehtäviin kuuluvat vaativat kansainväliset hankkeet, joihin osallistuu useita toimistojamme.”
 
Kreab Gavin Anderson on maailmanlaajuinen viestintätoimistokonserni, jonka vahvat alat ovat yritysviestintä, talousviestintä ja yhteiskuntasuhteet. Konserni laajeni tuntuvasti 2009 talvella, kun Gavin Anderson liitettiin Kreabiin. Kreab on perustettu Ruotsissa 40 vuotta sitten, ja Suomen-yhtiön juuret ulottuvat suomalaisen pörssiviestinnän alkuun 80-luvulle. Konsernin palveluksessa työskentelee 350 viestinnän asiantuntijaa, joista 25 Helsingissä.
 
Lisätietoja:
Matti Saarinen 040 50 50 667
Petra Thorén 040 76 45 462